..on soinut päässäni taukoamatta noin viikon. Sen kunniaksi pitkästä aikaa vähän neuleita kehiin. Laiskana kuvaajana puolet neuleista ehtii muuttaa aina muualle ennen kuin saan aikaiseksi kuvata, saati sitten blogata, mutta neulottu on sitä sun tätä taas. Tiedättehän sen jutun, että mulla jää aina päälle sama neule? Kiva malli löytyy, sitten niitä neulotaan 10 ja viimeinen jää vakiona aina kesken. Silloin on kai taottava kun rauta on kuumaa, joten.. Pipoja! Ja poikasen lapasetkin.



Ja lisää pipoja!



Esikoiselle piti tehdä pipo. Kriteerit kuuluivat "iso, lörppä, keltainen" joten saamansa piti. Tikuttelin seiskaveikasta Wurmin. Sininen huivi Primaveraa ja malli stetsonista meni suoraan lahjakoppaan, punainen on.. ömm.. Teeteen Popparia ja varmaankin Lace ribbon. Neulottu varmaan kaksi vuotta sitten, käytössä ollut hyvin vähän.



Päivänä muutamana etsin käyttöä yksinäisille lankakerille. Törmäsinpä puolivahingossa Rinaan. Ja niitähän piti toki neuloa se 10. Annoin muutaman pois, muutaman vein töihin mukanani (siellä ne varmaan kaapissa edelleen odottelee). Nerokas huivi. Loistava yksinäisille kerille!



Seuraavaksi hurahdinkin sitten Wingspaniin.  Kaksi valmiina, kaksi kesken. Vain yksi kuvattu, koska annoin toisen pois ennen kuvaa, taas. Kastelin vain, en pingottanut, käärin kaulaani ja siinä se on siitä lähtien pysynytkin. Neulon näitä lisääkin, kiva huivi! Lankana tässä Novitan Polku. Ihan ei kerä riittänyt, piti vähän jatkaa jollakin epämääräjämälangalla. Ei haittaa.



Tyttäreni pyysi joskus neulomaan villatakin, valitsi itse langat (ja etenkin värit) lankakopasta ja näytti lehdestä kuvankin, että tällainen. Minä neuloin. Takki on ollut päällä tasan yhden kerran. Kylläpä kannatti taas.



Ennen joulun kävin kurssia muutaman viikon. Siellä istuessa ehti hyvin neulomaan kuuntelun lomassa, joten käytin ajan toki hyödyksi. Neljän kurssipäivän aikana neuloutui paita itselle, löysä ja mukava, tarkoitettu käytettäväksi pitkähihaisen trikoopaidan päällä. Paljon käytössä ollut, tykkäään!



(Ja arska perhana paistoi silmiin!)



Meillä on uusi perheenjäsen, ainakin melkein. Yhteishuoltokoira!