Minä tunnetusti aina jämähdän samaan malliin pitkäksi aikaa. Neuloinpa siis jouluksi aikamontaparia pöllökämmekkäitä.

Tässä surkea kuva pöllöstä vielä.

Tämä huivikuva on pohjanoteeraus. "Pidä sitä ny ku mä tarvin siitä jonkunlaisen kuvan edes, tää lähtee aamulla!"

Ajattelin kokeilla miten uuden puhelimeni kamera toimii. Toimihan se, ja (pitkän päänraapimisen jälkeen) sain jopa kuvan koneelle.

Okei, kuva on jopa ihan kelvollinen. Ainakin siitä näkee mitä se esittää. Taidanpa siis jatkossa kuvata neuleita puhelimella, kun osasin ihan itse purkaakin kuvat. Tosin minulla ei ole aavistustakaan MIHIN ne kuvat menivät, mutta kaipa ne jostain löytää..

Säärystimiä oli saatava, koska vanhat lörpöttää nilkoissa. Novitan Karusellia (ehtaa muovia, joo-o) paksummat ja kahta eri sorttista alpakkaa ohuemmat. Paksut on kivat. Noista toisista en tykkää.

Ja pipoja. Pipoputki ei ole päättynyt vieläkään. Niitä on poikaparat saaneet jaella kavereilleen lahjoiksikin, niin mittavia määriä niitä on valmistunut.. Ja toistakymmentä niitä näyttää edelleen lahjakopassa olevan.

Luulisin, että musta on Pallasta ja oranssi Nalle aloeveraa. Ehkä. En muista. Ja yllättäen hei malli on Kustoo, kukapa olisi uskonut..

Keskimmäinen on Seiskaveikkaa, reunimmaiset.. öms.. ei mitään muistikuvaa. Huomatkaa, että se EI ole Kustoo!

Sitten tuli käytyä lätkämatsissa taannoin (ei ikinä enää, kiitos) ja neuloin siellä istuessani sormet kohmeessa tuollaisen pikkulapsen myssyn. Ei sovi Elvikälle, pyh.

Vaihteen vuoksi taas tiskirättejä. (pakkoko se on mokomatkin aina kuvata?)

Neuloin yhdelle irkkikaverille Revontulen. Tuli ihan kiva, joskin sinne muutama virhe pääsi eksymään. Hups.

Itselle neuloin lörppänän myssyn, kamelinkarvalankaa, aika ihanaa. Ei se nyt ehkä niin hirmuisen hienon näköinen ole, mutta se on ihana!

Nonih, sitten se syy miksi nytjust oli pakko purkaa kuvat (jos joku tänne asti jaksoi raahautua, niin yksinoikeudella teille): mun uusi viitta <3

Voitko pysyä paikallas hei? No okei sit.

Miks sulla on aina kuvissa tommonen ilme? No perkele! Kelpaisko tämä sit?

Se on ihana. En riisu sitä ehkä koskaan. No jos vaikka kesällä. Ehkä.

Oli hivenen hankala suostutella noita alamittaisia auttamaan kuvauksessa, mutta sainpahan kuitenkin 2/3 populasta esittelemään valmistuneita töitä. No, asenne ei ollut ehkä ihan kohdallaan, mutta onpahan hattutelineitä sentään. Siinä olis kustoo, kustoo, kustoo, kustoo ja muutama kustoo. En koskaan toista itseäni, ainakaan neuleissa, enhän?

No, tein mä yhden toisenlaisenkin pipon. Pojalle ja avustajalle on tulossa mätsäävät pipot ympäristön asennetta kompensoivalla teemalla. Avustajan oma on valmis, pojan oma puikoilla. Ja ei, kirjailu ei ole leipälajini, todellakaan. Yritin ensin oikeaoppisesti taiteen sääntöjen mukaan, mutta vetäsin sitten lopulta vaan vapaalla kädellä. Sopinee teemaan.. Elvikällä on päässään vanha kunnon kalorimetri. Tai siis uusi kunnon, koska se on edelleen lahjakopassa etsimässä kotiaan.

Ja tässä tarkempaa kuvaa siitä tekstistä vielä..

Olenpa tehnyt muutaman capusinenkin. Niitä meni jo johonkin hyväntekeväisyyskeräykseenkin pari. Pari huivihattua roikkuu Elvikän käsistä, ja kaulassa joku epämääräkaulurintapainen. Kuvassa näkyy myös syy siihen, että olen kerjännyt vinkunut vonkunut ostanut varastanut sukkalankajämiä sieltä ja täältä. Valmis se ei vielä ole piiiiitkään aikaan, mutta kyllä se siitä jonain vuonna.

Neuloinpa eräänä päivänä huivin. Sitten koeneuloin yhden #kaverin huivin.  Mannekiini alkoi hikeentyä koko hommaan tässä vaiheessa..

Ja parempaa kuvaa siitä koeneulotusta..

Elvikän piti myös saada esitellä huivinsa (aikaa sitten valmistunut ja jo reikäiseksi käytettykin). Tiskirättejäkin on tullut taas tehtyä isovinopino, mutta niistä ei koskaan kuvaan asti pääse kuin murto-osa.

Noh, sitten poseerattiin poseeraamisen ilosta.

Siinä se sitten melkein olikin. Laitetaan vielä loppukevennys kympin uutisten tyyliin. Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Arpokaa itse sopivat sanat.

Kiittää, kuittaa ja kumartaa.

(Ja älkää unta nähkö että mua nähtäis ulkona tuo päässä, no fucking way)

Sitten on vähän huivituttanutkin. Tuosta langasta piti tulla paita. Ei tullut. Tuli lämmittelyhuivi ihan itelle, paljon ollut käytössä. Ihan kiva.

Ja vaihteeksi Revontulta taas. Etsii uutta kotia. (taisi jo löytää)

Hautajaishuivi. Mummo ei voi kuolla koska mulla ei ole hautajaishuivia. No nyt on. Ei kerrota kuitenkaan mummolle että se on valmis.

Pari seuraavaa neulottu vaan neulomisen ilosta, minne lie menossa. Punaisesta isäntä sanoi "no eiks toi nyt ole vähän pieni?!" Hyvin koulutettu mies. Tai totutettu liian isoihin huiveihin..

(Ja vielä pienempi hei)

Yhden lapseni opettaja lopettaa nyt keväällä. Halusin neuloa hänelle jotakin ja päädyin tällaiseen. Seuraksi menee myös calorimetry samasta langasta.

Luottolapsenvahdilleni (kohta 17v) synttärilahjaksi

Ja irkkikaverille tämä. Kummallinen huivi. Isäntä kysyi "no siis mikä TOI nyt on?!"

Mietin tuossa pihalla äsken, että monikohan teistä tietää miltä mun naamani näyttää. Peräpeili sen sijaan on varmaankin varsin tuttu jo kaikille..

Se on no kyllä te tiedätte mikä, ja päässä on baktus. Mallina poitsu 10vee. (huivi vois muuttaa muualle)

On tehty pipoja ja hurahdettu huivihattuihin. Ja kaulahuiveja, vaihteeks..

On neulottu Elvikälle tunika ja mekko. Ja virkattu myssyjä.

On yritetty kuvata kun Elvikkää alkoi ujostuttaa..

Ja saatu ujouspuuska kunnialla ohi.

On saatu lahjakortti (kiitos #rakkaat, tiedätte keitä olette!) ja ostettu kengät.

On osallistuttu #vaihtoon ja saatu paketti, oma on lähetetty vaan ei vielä perillä. On unohdettu kuvata huivi joka lähti paketissa, hmph!

Öttiäiset, ihanat, vaan kovin hankalat kuvata kehnolla kamerallani.

On haettu pari pientä kurpitsaa kotiin ja googletettu näppis savuten ideoita mihin niitä käyttää.

On aloitettu opiskelu, etänä. "Limerick!"

On puhuttu. Ugh.